ProZ.com translation contests »
Bon voyage: "Stories about travel" » English to Finnish » Entry by Asta Maria Siiskonen


Source text in English

Translation by Asta Maria Siiskonen (#27145)

The moment when, 50 years ago, Neil Armstrong planted his foot on the surface of the Moon inspired awe, pride and wonder around the world. This newspaper argued that “man, from this day on, can go wheresoever in the universe his mind wills and his ingenuity contrives…to the planets, sooner rather than later, man is now certain to go.” But no. The Moon landing was an aberration, a goal achieved not as an end in itself but as a means of signalling America’s extraordinary capabilities. That point, once made, required no remaking. Only 571 people have been into orbit; and since 1972 no one has ventured much farther into space than Des Moines is from Chicago.

The next 50 years will look very different. Falling costs, new technologies, Chinese and Indian ambitions, and a new generation of entrepreneurs promise a bold era of space development. It will almost certainly involve tourism for the rich and better communications networks for all; in the long run it might involve mineral exploitation and even mass transportation. Space will become ever more like an extension of Earth—an arena for firms and private individuals, not just governments. But for this promise to be fulfilled the world needs to create a system of laws to govern the heavens—both in peacetime and, should it come to that, in war.

The development of space thus far has been focused on facilitating activity down below—mainly satellite communications for broadcasting and navigation. Now two things are changing. First, geopolitics is stoking a new push to send humans beyond the shallows of low-Earth orbit. China plans to land people on the Moon by 2035. President Donald Trump’s administration wants Americans to be back there by 2024. Falling costs make this showing off more affordable than before. Apollo cost hundreds of billions of dollars (in today’s money). Now tens of billions are the ticket price.

[ … ]

It is a mistake to promote space as a romanticised Wild West, an anarchic frontier where humanity can throw off its fetters and rediscover its destiny. For space to fulfil its promise governance is required. At a time when the world cannot agree on rules for the terrestrial trade of steel bars and soybeans that may seem like a big ask. But without it the potential of all that lies beyond Earth will at best wait another 50 years to be fulfilled. At worst space could add to Earth’s problems.
Hetkestä, jolloin Neil Armstrong asetti jalkansa kuun pinnalle, on kulunut 50 vuotta. Teko herätti ihmetystä, kunnioitusta ja ylpeyttä ympäri maailmaa. Sanomalehdet väittivät, että “tästä päivästä lähtien ihminen voi matkustaa ympäri universumia mielensä ja nerokkuutensa mukaan – ja ennemmin tai myöhemmin halutessaan laskeutua eri planeetoille”. Mutta ei. Kuun valloitus oli poikkeus, saavutettu tavoite ja näyte Yhdysvaltojen mahdista, muttei itse lopputulos. Kerran tehtyä temppua ei myöskään ole toistettu. Vain 571 henkilöä on ollut kiertoradalla, eikä kukaan ole vuodesta 1972 lähtien uskaltautunut kurkottaa juuri Des Moinesin ja Chicagon välistä etäisyyttä kauemmas.

Seuraavat 50 vuotta näyttävät varsin erilaisilta. Kustannusten vähentyminen, uudet teknologiset saavutukset, kiinalaisten ja intialaisten kunnianhimoiset suunnitelmat ja uuden yrittäjäsukupolven nousu lupaavat voimakasta kautta avaruuden valloitukselle. Todennäköisesti hankkeeseen sisältyy avaruusmatkailua ja parempia tietoliikenneyhteyksiä – pitkällä aikavälillä jopa mineraalien hankintaa ja julkista liikennettä. Avaruudesta povataan maan jatketta myös yhtiöiden ja yksityishenkilöiden toimialueena – ei vain valtiovaltojen. Visio tarvitsee kuitenkin täyttyäkseen järjestelmän, joka säätelee taivasta sekä rauhan että mahdollisen sodan aikana.

Avaruuden kehityksessä on toistaiseksi keskitytty vain helpottamaan elämää maan pinnalla – pääasiassa satelliittiyhteyksien kehittämiseen televisio- ja radiolähetyksiin sekä navigointiin. Kaksi asiaa on kuitenkin muuttumassa. Ensinnäkin geopolitiikka usuttaa uuteen yritykseen lähettää ihmisiä maan kiertoradan toiselle puolen. Kiina suunnittelee kansansa laskeutuvan kuuhun vuoteen 2035 mennessä. Presidentti Donald Trumpin hallitus puolestaan haluaa amerikkalaisten olevan takaisin kuun pinnalla ennen vuotta 2024. Madaltuneet epäonnistumisen kustannukset tekevät tästä lihastenpullistelusta entistä edullisempaa. Apollon laukaisu maksoi (tämän päivän arvossa) satoja miljardeja. Nyt lipun hintana on ”vain” kymmeniä miljardeja.

[ … ]

On väärin mainostaa avaruutta Villinä läntenä – anarkistisena rajana, jolla ihmiskunta voi pörhistellä höyheniään kukkona tunkiolla ja löytää tarkoituksensa uudelleen. On tärkeää, että avaruutta voidaan hallita. Toistaiseksi maailma ei ole yhtä mieltä edes maallisesta terästynnyreiden tai soijapapujen kaupasta, minkä ei pitäisi olla paljoa vaadittu. Mutta ilman sopimuksia ja sääntöjä on parasta odottaa vielä seuraavat 50 vuotta ennen avaruuden potentiaalin selvittämistä. Pahimmassa tapauksessa avaruus on vain maan yksi uusi ongelma.


Discuss this entry